Iltalehti.fin keskustelupalstalla on esitetty arvio, jonka mukaan Iltalehti kirjoittaa verkkosivuillaan Apple-myönteisesti ja Nokia-kielteisesti.

Kiitän palautteesta, mutta en ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Applen iPhonen vaikutus mobiililaitteiden käyttöön on kiistaton. Siitä on tullut tiennäyttäjä, vaikka moni ei sitä aluksi uskonutkaan.

Kyse ei ole teknisestä edelläkävijyydestä vaan käyttökokemuksesta. On hienoa huomata, että Nokia on kehittämässä uutta ja toimivampaa alustaa älypuhelimiinsa.

Viettäessäni hiihtolomaa tällä viikolla Tukholmassa sain elävän esimerkin iPhonen suosion salaisuudesta, kun tapasin valokuvaajaystäväni. Hän oli hankkinut pari päivää sitten iPhonen ja oli jo ehtinyt ladata siihen lukuisia sovelluksia. Ystäväni esitteli innostuneena pelejä ja sovelluksia puhelimensa muistista. Samalla hän kertoi, että kaikki hänen ystävänsä haluavat iPhonen, ellei sitä ole jo hankittu.

Juuri tässä on iPhonen menestyksen salaisuus. Ei teknisissä ominaisuuksissa vaan sisällössä. Muut valmistajat tulevat perässä, se on kylmä tosiasia.

Olen käyttänyt lukuisia eri merkkisiä matkapuhelimia. Ensimmäinen taisi olla Panasonic, sen jälkeen tuli monta nokialaista, yksi Siemens ja muutama Sony Ericsson. Samsungistakin on kokemuksia. Nykyisin taskussani on iPhone.

IL-Digi seuraa jatkossakin mielenkiintoisia mobiili-ilmiöitä ja innovaatioita, ovat ne sitten Nokian, Samsungin, Applen tai jonkin muun valmistajan käsialaa.